Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

17.11.2013

Lisää lankaa



Kävin Tampereella. Pääkohteeni oli kiinalaiset terrakottasoturit, lisäksi pikakurkistus Tampere 1918-näyttelyyn. Sitten tyttären kanssa syömään tunnelmalliseen kasvisruokapaikkaan ja kästyömessuille. Huh. En ole ikinä ollut noin isoilla käsityömessuilla. Kierrettiin kolmea hallia jotenkuten, neljäs jätettiin suosiolla väliin, kun ähky iski. Aikeenani oli löytää pipolankaa, mutta hallin valaistus oli taas sitä luokkaa, että kun kaivoin kassista sen huivin, johon pipon pitäisi sopia, se näytti niin kammottavalta, että tungin takaisin kassiin. Etsitään joskus toiste, päivänvalolla. Lankaa löytyi silti; ohutta huivilankaa virolaisiin malleihin. Jos villatakin jälkeen aloittaisin huiviprojektin(t). Ihan niin ohutta lankaa en löytänyt, kuin mitä alun perin olin etsimässä, joten ehkä vaihdan valitsemani mallin johonkin toiseen. Lisäksi löytyi puuhaarukka ja suolalusikka omaan keittiöön sekä pieniä kirkkaita hopeasisustaisia siemenhelmiä yhteen koruprojektiin.

Kamera pysyi kassissa reissun ajan, oli tärkeämpää keskittyä olemaan yhdessä tyttären kanssa, näkemään ja aistimaan.

Antoisa miniloma (pe-la) katkaisi arjen rutiinia mukavasti ja antoi uusia ajatuksia pääkopan sisälle.

Ei kommentteja: