Seilasin iloisessa porukassa J-L-Runebergilla Porvoosta Helsinkiin. Matkalla upeita valoilmiöitä; pilven raoista siilautuvia auringonsäteitä, kirkasta paistetta, aurinkoa ja sadetta yht aikaisesti, sateenkaari. Matkassa oli vain pikkukamera, kuvien laatu vähän sen mukaista. Loppumatkasta merituuli puhalsi pään tyhjäksi ja kamera sai pysyä repussa.
Olen pyöritellyt monenlaisia asioita elämässäni ja päässäni. Isoja muutoksia tapahtuu; Keiju muutti pois kotoa opiskelupaikkakunnalleen, Pikkumörkö aloitti ammattikoulun. Tavaraa muuttaa sisään ja ulos, minkä johdosta koti on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Töissä aloitin uuden tehtävän, ja esimieheni tilalle tuli uusi henkilö loman jälkeen. Kaikki tapahtuu yhtaikaa ja vaatii sopeutumista sekä erilaisia toimenpiteitä.
Olen aina ollut sitä mieltä, että lasten kuuluu muuttaa omilleen. Ei se silti ihan niin helppoa ole. Esikoisen lähtö synnytti tunteiden vuoristoradan ja sekamelskan. Olen iloinen, että asiat asettuvat kohdalleen elämässään; löytyi opiskelupaikka ja asunto poikaystävän kanssa. Samalla olen kuitenkin niin haikea; pieni mustatukkainen vauvani onkin nuori nainen, joka elää omaa elämäänsä. Tasapainotila kotona muuttuu perheen pienentyessä. Lisäksi kaipaan pulputtavaa juttuseuraani. Tiedän, että tähän tottuu, mutta juuri nyt on ikävä.
En ole koskaan ollut ylijärjestelmällinen, pikemminkin sekasotkuun taipuvainen. Tällä hetkellä joka paikassa vellova epäjärjestys kuitenkin ahdistaa. Tavaraa on tullut niin paljon sisään, että kaikelle ei ole vielä paikkaa, ennen kuin saadaan jotain tieltä ulos. Jotain siirretään Keijun uuteen kotiin, jotain yritetään myydä pois ja jotain voisi hyvällä omallatunnolla heittää roskiinkin. Mielessä on pitkään kytenyt toive tavaran vähentämisestä, mutta poistoista huolimatta sen määrä jossain määrin vain lisääntyy miehen lapsuudenkodin tyhjennyksen myötä.
Töissä myllerrykset vievät vähän voimia, vaikka ovatkin positiivisia. Uuden opettelu on haastavaa, vaikkakin hauskaa. Oman uuden tehtävän ja siihen liittyvän roolin omaksuminen ei tapahdu hetkessä. Uuden esimiehen toimintatapoihin ja tyyliin vie aikansa tottua, vaikka olemmekin - ainakin toistaiseksi - tulleet hyvin toimeen. Muutos on muutos ja vie aikansa tottua uuteen tilanteeseen.
Iltaisin olen väsynyt, joten tavaramäärän sijoittelu ja vanhan pois heittäminen ovat saaneet odottaa parempia päiviä. On välillä turhauttavaa, kun näkee kaiken, mihin pitäisi ryhtyä, mutta ei vain riitä tarmoa. Kyky olla itselleen lempeä, olisi tärkeä tässä tilanteessa. Uintikurssi alkoi viime viikolla, jooga käynnistyy syyskuun alussa. Liikunnan avulla toivon löytäväni sitä energiaa ja tasapainoa, jota tuleva syksy vaatii.
***
Tauon aikana on bloggerin mukaan kävijämäärä blogissa vilahtanut jo yli kahdeksantuhannen. Olen tulkinnut sen niin, että täällä käy sen jotkut kurkistelemassa, onko päivityksiä tullut. Kun arki alkaa taas rullata, tihenee päivitystahtikin toivottavasti edes hiukan. Kun nyt joku ystävällinen kävisi vielä päättelemässä langat kahdesta muuten valmiista sukkaparista, niin voisin nekin kuvata vihdoin. ;)
3 kommenttia:
Onpa monenlaista sinulla samana syksynä.
Ikuisen tavaran seilaamisen sekamelskassa tunnistan tietyllä tavoin samoin avuttomuuteni ja saamattomuuteni.
Lapsen kotoamuuttoa samalla hiljaa toivoo ja sen aiheuttamaa tyhjyyttä pelkää. Omaa ikävääni lasten kasvusta käsittelen kertaamalla asioita, kun itse olin pieni. Koulunalku sai heräämään monet kesämuistot kouluunlähtövuosilta. Niin tuoksut kuin leikit ja laulunpätkät tuolta ajalta harhailevat melessä.
No, nyt eletään meillä vielä teinitaistovuosia, nautitaan arjessa hetken helmien ja tunteiden vuoristoratojen vuorottelusta.
Liikuntaharrastuksesta minäkin koetan löytää tasapainottajaa tänä syksynä.
Ollaan siis yhdessä lempeitä itsellemme ja muistetaan hengittää alas asti syystuulien tuomaa raikkautta. Voi hyvin.
Rva Pioni, yritetään yhdessä. Hengittäminen olisi niin tärkeeää. Teinitaisto jatkuu täälläkin kuopuksen kanssa. Tähän samaan rytäkkään osuu se, että joka viikonloppuna on jotain ekstraohjelmaa. Nytkin itävältalaiskuoro vierailulla. Sinänsä mukavaa, mutta vie aikaa sitten siltä kodin raivaukselta ja levolta. Ehkä syksyn mittaan nämä aikataulutkin rauhoittuvat.
Hei,
onneksi kaikkea ei tarvi eikä pysty yhtaikaa hoitelemaan valmiiksi, ei oppimista, ei luopumista. Tasapaino löytyy sitten, kun tarpeeksi keikkuu ensin. Ja ai mitä hyvää sitten onkaan taas löytynyt.
Voimia muutoksiin!
Lähetä kommentti