Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

6.4.2012

Pitkäperjantai



Tytär on maailmalla, mies purkamassa lapsuudenkotiaan, ollaan pojan kanssa kaksistaan vietetty pitkäperjantaita. Päivällä satoi vettä, räntää ja lunta. Säätä uhmaten tein päivällä lenkin ja kävelin tutun luo lainaamaan Johannespassion levytyksen. Meiltä se löytyy vain vinyyliltä, ja niitä ei tällä hetkellä pysty kuuntelemaan, kun levysoitin ei ole kiinni missään. Oli sellainen olo, että piti päästä kuulemaan tutut sävelet, vaikka ne yhä osaan suureksi osaksi ulkoa.

Päivällä keitin kalasoppaa, illalla syötiin lämpimiä juustovoilepiä. Tuntuu vaihteeksi hyvältä olla kuopuksen kanssa kahdestaan, ilman kiirehtimisen pakkoa. Siivoilin esikoisen jälkeensä jättämiä sotkuja - pienoismallin leikkausjätettä yms oli yhä pitkin ruokahuonetta. Huomenna vielä työhuoneen raivausta, että sisko mahtuu viikon päästä yökylään.

Rairuohot ja ohrat kasvoivat tänä vuonna paremmin kuin vuosiin. Jos huomenna päivänvalolla vaikka saisi kuvia. Anopin matkamuisto Egyptistä sopii hyvin tämän viikon teemaan. Tosin kuvattu tapahtuma sijoittuu periaatteessa eiliselle, mutta eipäs tuo nyt niin tarkkaa ole.

Leppoisaa, rentouttavaa, iloista, rauhallista pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja: