Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

18.8.2011

Taivaalla on maailmanlopputunnelmaiset värit ukkosen jäljiltä. Piha tuoksuu ja vesi tippuu puista. Ukkonen jyrähti kunnolla pari kertaa ja näin väläyksenkin - siis valon, vaikken itse salamaa. :)


Viikonloppuna ajeltiin mökille kahdestaan miehen kanssa lasten jäädessä kotiin talovahdeiksi. Perjantai-iltana tavattiin siellä myös lanko kahden nuoremman lapsensa kanssa. Saunottiin ja poltettiin risuja loppukesän kokossa. Kipinät lentelivät korkealle tyynessä illassa.

Reissun pääasiallinen tavoite oli puuhommat. Peräkontissa matkusti mukana jo aiemmin tavattu Makita ja kelakaupalla sähkökaapelia. Siitä vaan kaapelilla sähkö talon seinästä mäen yli liiterille ja saha laulamaan. Homma meni joutuisasti kun toinen nosteli ja toinen sahasi ja välillä vaihdettiin vuoroa. Vanhemmat koivut meni halkomittaan kaikki, puolet uusista männyistä halkomittaan ja loput liiteriin säilöön sopiviksi. Halkoja ehdittiin yhden pinon verran pilkkoakin.


Puuhommien lisäksi piti tietysti vaeltaa vähän tonttia ristiin rastiin. Tänä vuonna oli noussut vähän mustia torvisieniäkin. Sitten tietysti pakolliset kantarellit ja tatit sekä pari vaaleaa orakasta. Maanantai-iltana syötiin hääpäivän kunniaksi lämpimiä voileipiä, joissa päällä oli tietysti sieniä. Mökille edestakaisin ajeltessa ehdin autossa vähän virkata ja neuloakin. Tuloksiin palataan, kun vähän edistyvät lisää.

Tällä viikolla saapui vielä mustikkalähetyskin, joten illat on kuluneet erilaisissa säilöntähommissa. Eilen vielä paistoin kaksi mustikkapiirakkaa; isomman vein töihin ja pienemmällä herkutellaan kotona.


Pihahommiin ei juurikaan olla kotona ehditty. Syysleimut näyttävät olevan kukassa, mutta niitä kuvaamaan en ole päässyt. Valkoiset gladiolukset kukkivat runsaammin kuin punaiset vähän aikaisemmin. Liloihin ei näytä tulevan yhtään kukkaa. Toivottavasti olen väärässä. Yksi salkoruusukin on intoutunut kukkimaan. Siihen penkkiin pitäisi ensi kesänä saada lisää hyvää ja ravinteikasta multaa, jospa vieressä kököttävät päivänliljatkin intoutuisivat kukkimaan. Ne tosin ovat paikoillaan vasta ensimmäistä vuotta istutuksen jälkeen, joten voivat vielä olla vähän nyreissään siitä.

Elokuun myötä aletaan taas opetella loppuvuoden rutiineihin. Viikonloput ovat entistä arvokkaampia, koska ovat ainoita hetkiä, jolloin koko perhe on koolla (jos on sillonkaan). Kynnys suostua viikonloppurientoihin ja menoihin kasvaa entisestään. Mökille täytyy mennä vielä kerran nostamaan pumppu ja laiturit ja muita syystöitä tekemään. Pari muutakin menoa on tiedossa, muuta muuten koitetaan olla kotihiiriä. Jos saisi sitten vähän rauhoitutuksi käsitöidenkin ääreen.

edit. Kävin kokeilemassa saanko kuvat suuremmiksi.  Kuvien pieni koko on kiusannut pitkään, mutta nyt sain vaistuksen oivalluksia siitä, miten niitä saa äkkiä edes hiukan isommiksi. Kokeilut jatkuu. Ja lisäsin linkin vanhaan tekstiin

Ei kommentteja: