Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

30.7.2011

Päivän puuhia



Tänään ei onneksi ole satanut, niin kattopuuhat ovat edistyneet. Alunperin meidän piti antaa leikkimökki pois ja ostaa uusi pihavarasto tilalle. Varastot ovat mokomat sen verran arvokkaita, että päätettiin sittenkin korjata leikkimökin katto, ja mies nimesi sen virallisesti puutarhatavaravarastokseni. "Pannaan sinne sun puutarhatarvikkeet, kun olet lyhyempi, niin mahdut helpommin tuosta ovesta sisään." Joo pituudesta mahdun häntä paremmin, mutta leveys tekee tiukkaa. ;) - Ja puutarha on siis minun, ei hänen. ;) Mies on sitä nyt sitten pojan kanssa laitellut.


Iltapäiväkahvilla oli yhdistetty jälkiruoka/kahviherkku. Nam.


Ja kastelukannu pääsi aiottuun käyttöön. Ihan kivan kokoinen lasipurkki sujahti sopivasti suuaukosta sisään. :D


Kellaria kaivellessani tyhjennysmielessä törmäsin laatikolliseen nostalgiaa; lapsuuden ja nuoruuden muistoja. Lituskoita näkyi juuri vähän aikaa sitten Marian blogissa säästölipasversiona minikoossa. Peikkoja on lisää erilaisia ja taalainkukon lisäksi on kaksi hevosta ja säästöpossu. Nämä säästän. Etsin juuri toista laatiokkoa, josta tiedän suurimman osan lähtevän kiertoon.

Kuvasin sen vihreän tunikan, mutta ei sitä voi julkaista. Täytyy silittää ja kuvata uudelleen. Näkyy kaikki rypyt niin hyvin, ettei kehtaa esitellä. Jospa pesen peilin huomenna ja yritän sitten uudelleen, tällä kertaa lerpake päällä eikä henkarissa

4 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

Leikkimökki on meilläkin uusiokäytössä pihakalusteiden säilytysvarastona talvisin. Kivat nuo kastelukannut ja täysin tuttua tuo kritiikki kädentöiden julkaisuun. Ole onnellinen, kun olet saanut valmista ja toimivaa!

morso kirjoitti...

Meillä on tähän asti ollut kans pihakalusteet talven leikkimökissä, mutta mies ilmeisesti alkaa kyllästyä oven kohdalla nöyrtmiseen. ;) Ja se mekkonen oli niin rutussa, ettei siitä selvää saanut, ;) näyttää suihkupullon suihkauksella sen verran oienneen, että voisi saada julkaisukelpoisen kuvan. Valokin on tasasempi.

Anonyymi kirjoitti...

...haa, mä muistan selvästi, miltä ton vasemmanpuoleisen "nenäpeikon" turkki tuntuu! Hassuja, vanhoja muistoja tulee mieleen...
t:systeri

morso kirjoitti...

..- se turkki tuntuu edelleen yhtä ihanalta. :)